Opiskelijat puhalsivat

Omenavarkaissa Puhallinorkesterispektaakkeli Carelia-salissa 28.9.2002 klo 18.00 Puhkupillit, VYVO ja Rytmihäiriköt. Johtajina Tiiu Tuominen, Marja Ikonen, Kaisa Ström ja Timo-Teemu Passi. Ohjelmassa mm. Forsström, Lintinen, Hefti, Mancini, Berling, Jobim, Rota, Prima, Manilov, Fogerty.

Puhallinorkesterispektaakkeli Omppuvarkaissa kokosi yliopisto-opiskelijoiden puhallinorkestereita Vaasasta, Jyväskylästä ja Joensuusta yhteen iloisen puhallinmusiikin merkeissä. Vaikuttaakin siltä, että puhallinharrastajat ovat oma lajinsa, joka pitää yhtä myös opiskelun myötä vaihtuvien olosuhteidenkin aikana. Ilo oli myös huomata johtajien joukossa todella asiansa osaavia ja korkeatasoisia kapellimestareita, jotka kelpaisivat hyvinkin muidenkin kuin opiskelija-orkesterien eteen.

Puhkupillit Jyväskylästä aloitti ohjelman kahden taitavan neidon johdolla: Tiiu Tuominen ja Marja Ikonen luotsasivat orkesteriaan kauniiseen lopputulokseen, josta ei nyanssejakaan puuttunut. Kuusitoistahenkistä orkesteria kuunteli mielellään, ja meno huipentui Saturday night feverin diskomeininkeihin, jotka yllättävänkin mukavasti taipuivat puhaltajien käsittelyyn.

Vaasan Yliopiston viihdeorkesteri, eli VYVO svengaili innostuneen rumpalinsa rytmittämänä parantaen esitystään loppua kohden. La Strada komeine trumpetteineen, Sing sing sing sekä Cobacabana osoittivat homman olevan mukavasti hanskassa.

Joensuun oma Rytmihäiriköt yhdistää sähköisiä soittimia puhaltimiin ja seikkailee musiikissaankin hieman erilaisilla poluilla poiketen tavanomaisesta puhallinorkesterin linjasta jossain määrin. Tällä kertaa kokonaisbalanssi erityisesti kitara-basso-rummut osaston ja muun orkesterin välillä ei toiminut, vaan Carelia-salin akustiikka teki tepposet ja sai koko soitannan pohjan yhdeksi puuroksi, josta basson linjoja ei erottanut lainkaan.

Ehkäpä hieman pienempi volyymi ja kirkkaampi soundi olisivat auttaneet. Menoa ja meininkiähän häiriköillä kyllä riittää vaikka muille jakaa. Ohjelmistokaan ei ollut helpoimmasta päästä, rytmisesti erittäin vaativia pätkiä oli mukana useita ja niistä selvittiin kunnialla. S.M.F.T edusti ehdottomasti vaativinta tasoa, vaikka parhaiten kokonaisuutena toimikin vanaha Black Sabbath hitti Paranoid.

Kaikkien orkestereiden yhteisesityksessä oli lavalla yli viisikymmentä nuorta muusikkoa, ja ohjelmisto pyrki kallistumaan hieman taiteellisempaan suuntaan. Ylimääräisenä kuultu Cobacabana oli tempoltaan ennenkuulumattoman nopea, mutta pysyi kuitenkin kasassa. Miellyttävää opiskelijayhteistyötä puhaltimien merkeissä!

Antti Juvonen