Rytmihäiriköt riemukkaina

Joensuun yliopiston puhallinorkesteri Rytmihäiriköt keräsi runsaan sadan hengen yleisön kevätkonserttiinsa Carelia-salille keskiviikkoiltana. Opiskelijat perustivat Rytmihäiriköt kaksi vuotta takaperin tarjoamaan tilaisuuden musisointiin opiskelun ohessa. Toiminnan tuloksena yliopistolla on nyt edustuskelpoinen orkesteri, jota kelpaa tarjota laajemminkin kuultavaksi.

Rytmihäiriköiden kantavana voimana on alusta alkaen toiminut luokanopettajaksi nykyisin opiskeleva Timo-Teemu Passi, jonka omaleimainen johtamistapa näyttää eriskummallisesta tekniikastaan huolimatta tuottavan mainiointa tulosta - lopultahan on yhdentekevää miten tämäntyyppisen bändin liideri heiluu, kuulovaikutelma ratkaisee.

Rytmihäiriköt on kehittynyt huimaa vauhtia erityisesti yhteissoiton alueella. Vankat sektiot soittavat kohtalaisen tarkasti rytmisesti eikä puhtausongelmiakaan juuri esiinny. Sooloiluissa on luonnollisesti vielä parantamisen varaa, ja kunnon bigband-meininkiin soisi mukana olevan lisänä pianistinkin. Komppiryhmä toimii vankasti ja varovaisen alun jälkeen basistin saatua volyymin riittävän voimakkaaksi erityisesti basso-rummut akseli on tuhti ja jämerä. Kitaristeista ei juuri mitään kuulunut, ikävä kyllä.

Konsertin ohjelmisto oli ilahduttavan vaihtelevaa rock- ja jazzvaikutteineen, jopa iänikuinen hevibiisi Smoke on the water oli saatu sovitettua tämäntyyppiselle kokoonpanolle mukavaan asuun. Proud Mary pamautti konsertin alkuun johnfogertymäisestä pikemminkin tinaturnermaiseen luiskahtaneella räimeella ja vauhdilla. Watermelon manin ja Birdlandin jälkeen siirryttiin Mission Impossiblen filmitunnelmiin, meiningin vaan kiihtyessä. Kapellimestari Passi muistutti jossain määrin vaaleanpunaista pantteria loikkiessaan pitkin lavaa, ja orkesteri soittikin mainitun Manchinin teeman tyyliin sopivalla tavalla. Konsertin loppuhuipennus keskittyi lattarisävelmiin ja mambotunnelmiin. Kahden tai välillä useammankin percussionistin musisointi antaa tuhdin pohjan lattarimeiningille, jotka Rytmihäiriköille hyvin tuntuvat sopivan.

Tulevaisuudessa soisi yliopiston sponsoroivan edustavalle ryhmälleen vaikka t-paidat yhtenäisyyden vuoksi. Osaaminen musiikin saralla myös asettaa velvoitteita ulkoisen esiintymisen suuntaan mikä ei luonnollisestikaan tarkoita ylettömän energialatauksen hiipumista, vaan pikemminkin ulkomusiikillisen ja musiikillisen kokonaisvaikutelman hiomista. Myöskään laulusolistin tai -ryhmän käyttö ei sinänsä mainiolle musisoinnille olisi haitaksi, mikä harkittavaksi näin esitettäköön.

Antti Juvonen